sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Hertta talossa toista päivää

Hieman huonosti nukutun yön jälkeen touhut ovat sujuneet taas mainiosti. Ensimmäinen kyläilijäkin poikkesi ja Hertta esitteli Katrille parhaita puoliaan.


^Joku ihmeen salakuvaaja on kyllä kuvannut tämän ja seuraavan..



Oikein touhutessa korvat jo välillä lupailevat että pystyyn ne aikanaan nousevat..


Aika nopsaan tälläinen pieni tääriäinen rauhoittuu.


^Söpöilyä!

Ruoka Hertalle ei ole maistunut mitenkään erinomaisen hyvin joten kävin jo hakemassa kaupasta jotain bifidopiimää, josko se saisi raksut maistumaan ja maitohappobakteerit suojaisivat masua liian ruohon syömisen mahdollisesti aiheuttamilta vatsanväänteiltä.

Seppo seuloi kompostista lisää multaa pieneen kasvimaahani ja sain istutettua herneet, salaatin, villirucolan ja timjamit pihalle. Toivottavasti lähtevät vauhdilla kasvamaan kun on luvattu vähän parempia kelejä. Basilika, salvia ja pavut ovat jo olleet jonkun aikaa ulkona.

Kissat eivät ole enää moineskaan koirasta, se voidaan jo ohittaa sulavasti sen kummemmin tuijottelematta.

2 kommenttia:

  1. Voi että se on PIENI! <3

    Eka yö on aina vaikein.

    VastaaPoista
  2. Tokan yön HERTTAISUUSsaldo:
    Illalla Hertta meni itse boksiinsa väsyneenä kun tarjosin sille ruokaa 23.30 jota ennen oli käyty ulkona pissalla. Mutta iltatoimiemme äänet saivat sen taas villiintymään ja porua kuului sen verran pitkään että siirsin aamuherätyksen tylysti 07.00:n. Ja ihmettelin herätessäni että mites se nyt näin pitkään antoi nukkua kun ei mitään ääniä kulunut?
    No ei kai kun oli ollut niin KIVAA! Hertta oli murtautunut ulos keittiöstä. Ovilla on lapsiortit joiden pinnoista pieni herttaisuus menee läpi joten niihin on pujotettu pahvit. Pahvi oli revittynä ja pentu tyytyväisenä kissojen kera toisella puolella. Olen koittanut paikantaa pissoja tms mutten ole löytänyt, ovat niin pieniä liruja että ilmeisesti kivasti mattoihin imeytyneitä jo..

    Nyt viritin uudet, paksummat ja korkeammat pahvit mutta jos ne eivät pidättele pikku houdinia niin kai tuohon on pakko virittää nippusiteillä puutarhaverkkoa. Tälläinen aamu tänään ;)..

    VastaaPoista