sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Helleaalto

Katja ja Ville Hkistä olivat kyläilemässä koko viikonlopun ja sää todella suosi visiittiä!

Olemme käyneet Hertan kanssa kaksi kertaa Härmälän saaressa niin että koira ja ihmiset ovat päässeet uimaan ja ilman koiraa kerran normiuimarannalla. Lisäksi grillailimme ja pötköttelimme ulkona ihan muuten vaan, oikein lomarentoutta :). Terra on  ulkoillut intomielisesti ja Hippu puolestaan ei.


Terra on oikein savannikissan oloinen näissä kuvissa!

 




Vähän liian kuumaa pienelle koiralle.




Pilpa, Eva ja Ari pistäytyivät eilenillalla ex tempore koirien kanssa kun meillä oli grillailu jo voiton puolella. Joten Rio ja Samba saivat maistiaisensa entercotesta (noinko se kirjoitetaan kysyy kasvissyöjä?) ja Hertta pääsi tervehtimään isoja poikia. Eilen Hertan leikkikaluiksi päätyi kaksi grillatun porkanan puolikasta joista toisen se söi konaan ja toisestakin puolet. Tänään se sai maistiaisena uuden perunan. 






"Syö kasvissyöjä ite perunas!"




Oi että, lettukestit omenapuun varjossa.







Leikkasin Hertalta pari kynttä pihalla kun se oli sopivan rauhallinen ja se sai palkaksi myös vähän lettua. Kyläilijät lähtivät äsken ja meillä alkaa olo asettua syömisestä sen verran että täytyy varmaan mennä kohta päivän toiselle uintireissulle, ilman "Paholaisrauskia" aka Herttaa, neidin kohelluskierrokset nousivat tänä aamuna niin mahdottomiksi kun koitimme Katjan kanssa pötköttää pohalla viltillä että moinen liikanimi ilmaantui villinä haukkivalle pennulle. Pieneen suloiseen pentuun meni siis jäystämispahalainen. Tuota pitää selvästi treenata että ihmisten kanssa ei käytettäisi niin paljon suuta leikkimisessä. No, eipä minulla ole ollut tapa makoilla lattialla joten ilmeisesti koiran kanssa samalla tasolla makoilu oli vaan niin Mielettömän Jännää koiran mielestä että oli pakko ottaa huiveja pois päistä ja rauskia menemään. Eipä tuo kovaa ota mutta vähämpikin riittäisi, ei muuta kun opettelua kehiin,  näykkiminen ei käy laatuun isompana.

Ville otti paljon valokuvia joita odotan mielenkiinnolla kun välineet ja taidot ovat hiukan toista kuin minulla pokkarin kanssa. Mielettömän leppoisa ja kiva viikonloppu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti