tiistai 6. syyskuuta 2011

Ruusutarhassa

Olen vaihtanut työtehtäviä ja päivät tahtovat venyä ennen kuin homma on hallussa. Lenkkeily hyvässä seurassa on kyllä rentouttavaa!





Palvelualtis kääpiöpinseri on kyllä kännykkäkameraa nopeanpi ilmesetys!


Sitten sellainen vähemmän rentouttava kuuluminen: Kasvattamani rex-kissa Otto etsii uutta kotia. Otto täyttää lokakuussa 7 vuotta ja on väriltään ruskeanaamio/valkoinen eli sinisilmäinen kissa jolla on pääväri siamilaistyyliin tumma ruskea ja tassut ja vatsanalus valkoiset. Otto on aika kookas kastroitu kollipoika jolla on alkanut pari vuotta sitten tulla hutipissailuongelmia kun perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi. Suurin ongelma on perheen toinen kissa jonka kanssa tappelevat. Toivottavasti joku uskaltautuisi kokeilemaan ottamalla Oton vaikka hoitoon, näistä pissailijasankareista kun ei koskaan tiedä, joillakin käytös loppuu kuin seinään kun stressitekijät poistetaan ympäristöstä kuten simskujen kiusaaman Nellin kanssa aikanaan kävi. Ymmärrän kuitenkin että kissanpissa ei ole kiva toistuvasti väärästä paikasta siivottuna joten voi olla haastavaa löytää Otolle uutta kotia. Jos olet kiinnostunut Otosta, minulta saa omistajien yhteystiedot. 

Jahas, ja Fridakin oksentelee. Toivottavasti särkylääke ei ole alkanut ärsyttää mahaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti