tiistai 15. toukokuuta 2012

2. ratatreenit

Terra ulkoili töistä tultuani tunnin verran ja taas lähdettiin viipottimen kanssa kylille. Eli kahdella bussilla kohti Kauppia ja taas keskustassa kiireiseen aikaan bussipysäkillä seisoskelua vartti bussia vaihtaessa. Tekee hyvää koiran hermoille, rauhallisestihan Vamppi kulkee. Kaupissa sillä oli selvät sävelet minne oltiin menossa, mukavat asiat jäävät näköjään nopeasti mieleen. Tällä kertaa koiria oli paljon vähemmän joten juoksemaankiin päästiin puolen tunnin odottelun jälkeen. Käsiviehelähdöt olivat tällä kertaa etusuoralta. Viehemiehet huutelivat että haluaako joku muu kokeilla kopista joten sieltä sitten laitoin Vampin lähtemään. Hienosti likka juoksi kopin läpi ja kiihko viehepupun tappamiseen oli taas kova kummallakin kerralla. Kuvat otti Hannu. Juoksentelun jälkeen teimme pienen lenkinpoikasen UKK-nstituutin kulmilla ja Seppo ystävällisesti tuli noukkimaan. Onnistuneet reenit etten sanoisi :).










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti