sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Tappelua :(

Maanantaiaamu alkoi sitten vähän turhan riehakkaasti. Hipulla ja Ritulla on ollut ongelmia toistensa ohittamisessa, kissat juuttuvat silloin kiljumaan ja uhittelemaan. Tänä aamuna tilanne meni pidemmälle. Ritu halusi tulla yläkertaan (se on pysytellyt vapaaehtoisesti lähinnä pohjakerroksessa vaikka ovi on auki) kun tein aamutoimia ja sehän ei Hipulle sopinut. Erotin ne kertaalleen ja muutaman minuutin päästä Hippu oli taas alakerrassa Ritun kimpussa ja huuto oli kuin sikaa tapettaisiin. Ei auttanut muuta kuin laittaa likat päiväksi erilleen, illalla sitten taas kokeillaan olla ovi auki tai ainakin täytyy vaihtaa kissat päikseen. Todella harmillista koska Terran kanssa Ritulla ei ole ongelmia, tänä aamunakin molemmat tulivat juomaan suihkuni jälkeen tuoreita vesipisaroita suihkun lattialta - kummallakin samat omituiset tavatkin- eikä kissoilla ollut mitään ongelmaa olla vierekkäin suhkussa.

Pakko kai alkaa toisestaiseksi elää kahden erillisen kissapopulaation elämää ja toivoa että Hippu rauhoittuisi ajan kanssa. Stressikierrokset sillä on kovilla koska jäi lähtiessäni patsastelemaan alakerran ovelle ja tuskin Ritulla on sen mukavampaa, eikä se myöskään totu koiraan kunnolla jos ei jaa sen kanssa samoja tiloja. Kissat osaavat olla välillä todella turhauttavia otuksia, mikä kumma siinä on että jos käytettävissä on tiloja kolmessa kerroksessa yhteensä noin 150 neliötä niin silti on pakko mennä tahallaan kiusaamaan sitä "sielunvihollista" eikä voi oleilla vapaaehtoisesti hieman erillään.

- En ole hyvällä mielellä-

Päivitys maanantai-illasta: Kissat olivat rauhallisempia, ilmeisesti päivän huilaaminen erossa toisistaan helpotti. Hain niille lisäksi luontaistuote sereneumia minkä pitäisi lisätä elikoilla serotoniinintuotantoa ja helpottaa stressiä, saa nähdä. Sen verran oli tappelunjälkiä nähtävillä että alakerran hiekkalatikoitten vieressä oli tuppoja kummankin riitapukarin karvaa mutta naarmuja en edelleenkään löytänyt. Lisäksi laatikoitten edusmatolla oli epäilyttävästi pissalta vaikuttava tahra ja viereisen huoneen nurkkaan asti oli kantaunut papana joten ilmeisesti joku on saanut selkäänsä vähän strategisella hetkellä mitä tulee wc:ssä käyntiin. Toivottavasti ei tule laatikko-ongelmat tavaksi.

Mitäpä muuta? Kelloa olen katsonut joka aamu viikon 4.10 kun Hertta alkaa hyppiä tasajalkaa kissojen lähdettyä liikkeelle. Ilmeisesti paluumuuttaja on vielä varhaisempi nousija, meillä Terra on yleensä ollut se joka saattaa huhuilla makkarin ovella jo viiden korvilla. Hertta kävi eilen mukanani Mustissa ja Mirrissä, menomatkan tunnin kävely -11 asteen pakkasessa meni ihan palelematta kiitos töppösten ja takin :).

Kiitos Pirkko sydämellisistä suklaaterveisistä, eilen oli kieltämättä sen verran surkia fiilis että paketti aukeni jo samana iltana. Nyt jo helpottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti