sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Talvimaisemia


Tänään on ollut mukavan vähänlaisesti pakkasta joten tein Hertan kanssa kunnon parin tunnin retken Härmälän rantapusikoissa ja Arboretumissa. Jäällä oli paljon ihmisten jälkiä ja pilkkijöitäkin pari joten uskalsin pienen matkaa kulkea jäälläkin mutta kovin mieluista puuhaa se ei ole. Uusiksi sitten kun pakkasta on -20 astetta.



Hertta olisi varmasti tarjennut pelkässä villapaidassa mutta kun tiesin että retkestä tulee pitkähkö ja ollaan myös aukealla niin laitoin varuiksi manttelinkin niskaan. 



Puut jaksavat aina erityisesti kiinnostaa minua. 


En tiedä miten fiksua juoksunartun vapaanapitäminen on mutta aamulla tuli testattua luoksekäskyn voimaa joten olin luottavaisin mielin tuolla pusikoissa ja jäällä, Hertta pysyy hyvin lähellä. Ja aamupäivällä tosiaan juttelin naapurin kanssa aidan läpi jolloin Hertta sai huonosti sulkemani tarhanoven auki ja lähti juoksemaan tietysti kohti Maikki-koiraa. Näin vaan meikäläisen luoksetulokäsky kiinnosti enemmän ja sain sen nätisti palaamaan takaisin aidan sisäpuolelle ja remmiin. 





Arbosta irtosi pari tälläistä ihan hyvääkin kuvaa. Minähän en näitä paljon harkitse vaan räppäilen vaan nopsasti pokkarilla kulkemisen lomassa. Hertta ei tarkene mitään paikallaan zoomailua. 






En ole suurensuuri modernin arkkitehtuurin ja lasipintojen ystävä mutta tämä Hatanpään sairaalan rakennus näytti tosi makealta kun sinertyvä iltapäivän valo heijastui siitä.



Lopuksi pari kännykkäräpsyä eiliseltä lenkiltä. Hertta testaili -7 asteessa uutta takkiaan joka toimi oikein hyvin 1,5 tunnin lenkillä. Hmm, olen muutenkin tosi laiska vaatekaupassa kävijä joten tuntuu että tänä syksynä/talvena olen ostanut huomattavasti enemmän koiran kuin ihmisen vaatteita. Jahas, takkaa pitää vähän pöyhäistä ja sitten taas pihahommiin, Hertta menee ihan luvan kanssa leikkimään Maikin kanssa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti