sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Evan whippet-kuvia - uusi koiravaava!

Minulla on Sepolla on ollut koira aktviivisesti hakusessa. Päädyimme vinttikoiraryhmään koska whippetit ovat tuttu rotu ja silkenitkin miellyttävät. Silkenien osalta suunnitelmat siirtyivät hamaan tulevasuuteen koska ko rodun pentuja syntyy Suomessa vähän ja meillä koiraton koti on akuutisti käsissämme koko ajan. Alkuvuodesta Suomessa on tulossa paljon hyviä whippet-pentueita ja mukava sattuma johdatti minut kyselemään pentujen perään entisten lenkkikavaretteni Rion ja Samban kasvattajilta. Heillä löytyy whipukkakokemusta 70-luvulta asti, ovat kasvattaneet hyviä kisakoiria ja terveyden tutkituttaminen jalostuskoirilta on niin korkealla heidän kirjoissaan että meille koiramme äkillisesti menettäneille tulee hyvä mieli siitä. "Kaikki mahdollinen" on otettu huomioon, geeniarpajaisest arpovat tietysti välillä mukanaan yllätyksiä mutta nyt pitäisi riskit olla vähissä. Ja mainio detaili on se että kun aikanaan aloin ylipäätään koiran ottamisesta kiinnostumaan niin musta whippet oli yksi vaihtoehto tai haave joka erityisesti kiinnosti.

Noh, miten ollakaan, meille on nyt varattuna musta 3,5 viikkoinen whippet narttu pienen pienillä valkoisilla merkeillä :). En voisi olla tyytyväisempi, eihän meillä "väriä tunnusteta" mutta musta on aina musta! Eva oli mukana valokuvaajana ja henkisenä tukena ettei minulta ja Sepolta aivan mennyt pasmat sekaisin 7 pienen pötkylän seassa. Joten tässä Eva Piiparisen kuvia, nauttikaa!

Kyseinen pentue on Sökövintin CG-pentue, tässä linkkin pentueen sivulle

http://pldn.pp.fi/sokovintin/fi/CG-Pentue.html



Pentujen emo Geena vakuutti avoimella ja hyvällä luonteellaan. Lisäksi se on nopea koira jos vaikka juoksuttamisharrastuksesta innostumme.



Varpaiden välissä on vähän valkoista.


Ja takavarpaissa puolet varpaista valkosta, rinnassa pieni valkoinen kauneuspilkku.



Pentue on minun silmiini tasainen ja hyvin kehittynyt. Eipähän noitten osalta kuitenkaan vielä luonteista sun muista osaa mitään sanoa. Toistaiseksi olemme isomman mustan tytön kannalla joka on ehkä aavistuksen villinpi.




Mukava reissu ja myös iäkkäitä whippettejä oli hienoa nähdä, iloisia ja hyväkuntoisia koiria. Rion sisko mustana kaunottarena jäi erityisesti mieleeni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti