keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Vikin&Loten kuulumisia sekä "syksyn satoa"

Kävin tänään katsomassa kotia kolmisen viikkoa sitten vaihtaneita kasvattejani. Likat vaikuttavat hyvin kotiutuneilta ja reippailta. Viki esitteli minulle heti sekä kylppärin että keittiön juomisfaciliteetit eli kuinka käsienpesualtaassa käydään kinuamassa kraananaukaisu että saadaan tuoretta vettä. Sattui hyvin sateinen ilta joten pokkarillani otetut kuvat eivät tee oikeutta näille simpsakoille neideille. Kummallakin on hyvä turkki ja ikäisekseen kissaksi jalkava hoikka kroppa, ei mitään tankkitalleroita ;) kun vasta 9. ja 10. vuoden iässä mennämelskataan. Kissat ovat antaneet uuden omistajansa nukkua rauhassa joka on helpottava tieto, joskus rexit ovat niin tuppautuvaisia että herkempiuninen ei niitten kanssa pienessä asunnossa pysty nukkumaan. Meilläkin Ritu on harrastanut sitä että jos kylässä on pari yövierasta jotka nukkuvat eri kerroksessa, kumpikin kertoo aamulla että "En saanut kyllä nukuttua koko yönä kun kissa tamppasi ja polki koko yön!" - Ritu kun on vieraanvaraisena juossut vuorotellen kummankin kerroksen yövieraan luo riekkumaan. Itse olen niin valitettavan herkkäuninen etten nuku minkään elikon kanssa ellei se ole sairaana tms erikoistarkkailussa.



Lotte eli Nerikomin Charlotte St.





Viki, Nerikomin Russian Roulette.






Näissä mennään niin ilmeellä että Alli-mummeli tulee väkisinkin mieleen. Ja miksei vähän Tiiti-siskokin ;).


Kissoista yleensä vielä.

Näin syksyllä mielenpäällä on suuri löytökissojen määrä josta syystä en tiedä, tuleeko meille enää jatkossa rotukissoja vaikka näistä omistani valtavasti pidänkin. Niin pitkään kun ihmiset eivät noudata kahta kissan perusoikeutta, Suomessa on kodittomia kissoja murheeksi asti. Ne ovat:

1. Maalla vapaana liikkuvat kissat ulkoilevat vain leikattuina (steriloituna/kastroituna). Kun kissat eivät tee pentueita joita ei ole haluttu, ei kissoja työnnetä vastuuttomiin koteihin jotka eivät taaskaan huolehdi kissojensa hoidosta. Jos et raaski leikkuuttaa kissaasi, älä ota kissaa alun perinkään!

2. Taajamassa kissan on oikeus elää sisäkissana niin ettei se ulkoile vapaana. Valvotusti eli tarhassa, valjaissa tai turvalliseksi verkotetulla/lasitetulla parvekkeella kissa toki nauttii ulkoilusta turvallisesti. Silloin kissa ei karkaa, häviä eikä jää auton alle niin helposti kuin tuntuu käyvän.

Nykyään ei käytännössä ole "kesäkissoja", on vaan vastuttomien ihmisten kissoja jotka eivät huolehdi eläintensä peruhoidosta ja antavat niitten lisääntyä hallitsemattomasti. Ymmärtämättömän ja täysin rahattoman ei pidä ottaa mitään lemmikkieläintä vastuulleen. Jos lemmikin perushoidosta ei huolehdita on asian havaitsevan vastuulla puuttua asiaan. Maalla hiirestävä kissa on hyötyeläin ja sillä on oikeus saada samalla tavoin hyvä ja järkevä perushoito, myös sairaanhoito, kuin muittenkin kotieläinten.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti