sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Mukavia kissauutisia

Kodinvaihtajarexit Viki ja Lotte ovat nyt asuneet pari viikkoa työkaverini luona ja kaikki on sujunut hienosti. Hyvin osaavat jo pompottaa uutta omistajaansa mm kampaamaan Vikiä aamulla hiusharjalla että tukka on hyvin ja avaamaan vesikraanaa koska tuore juokseva vesi on toki paljon parempaa juotavaa kuin kupissa oleva :). Kissat ovat olleet järkevän rauhallisia ja antaneet Lauran nukkua yöunensa rauhassa vaikka yksiöön muuttivatkin. Todella hieno juttu! Olen menossa kylään parin viikon päästä samaan aikaan kun kissojen entinen omistaja tulee tekemään paperityöt omistajan vaihdoksesta, mukavaa nähdä Veronicaakin pitkästä aikaa. Eli otan sitten toivottavasti vähän tuoreita valokuvia näistä 9 ja 10-vuotiaista kasvateistani. Vikillä on jatkossa seurattava suun kuntoa kun ennen kodinvaihtoa siltä poistettiin Oivassa pari huonoksi mennyttä hammasta. Pitkää ja mahdollisimman tervettä ikää toivotan kummallekin!

Tässä Ritun punanenätervehdys siskolle ja siskopuolelle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti