keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Mukavia rex-kuulumisia :)

Aluksi viikon kuvasaalis, sain kasvattini Oton omistajilta tuoreen kuvan kuinka "pieni poika" lämmittelee itseään tiskikoneen päällä. On se hienoa että Otto on löytänyt lämpimän paikan ja itseään miellyttävän kodin niin ettei pissaterrorismia tarvitse juuri harrastaa!



Myös Oton iso-isoemo Alli on ollut lämpimissä tunnelmissa, siskoni laittoi kuvan Allin divaaninkokoamisavusta :). En tiedä oliko siitä tarkoitus tulla Allin divaani mutta sitähän se itsestäänselvästi on! Kiitos kuvista.



Vieläkin ilahduttavampia kuulumisia on kuulunut. Ensimmäisestä kasvattamastani pentueesta oleva Arppa 11-vuotta joutui viime viikolla varsin vaativaan leikkaukseen. Arpan kaulalle tuli reilu kuukausi sitten suurehko patti suunnilleen imusolmukkeen kohdalle. Tässä vaiheessa kissa on röntgenkuvattu suunnilleen päästä varpaisiin hampaissa, sylkirauhasissa tms olevan tulehduksen poissulkemiseksi ja patista otettiin monta ohutneunanäytettä kissan kotipaikkakunnalla Lappeenrannassa. Tulehdukseen tai kasvaimeen viittaavaa ei löytynyt mutta imukudoksesta oli kyse. Arpan kunto alkoi antibioottikuureista huolimatta huonontua, kissa oksenteli eikä ruokakaan oikein maistunut. Koska kissalla alkaa jo olla ikää, omistaja ei onneksi odotellut kauempaa vaan vei Arpan hoidon aloittaneen lääkärin suosittelemalle klinikalle Kouvolaan leikattavaksi. Patti osoittautui olevan kiinni verisuonissa ja hermoissa mutta niin se vaan saatiin pois. Ja mikä parasta, Arppa on alkanut toipua hyvää vauhtia, ruoka maistuu paremmin ja kaunista ulkoilmaakin on jo vähän jaksettu ihastella. Kaula on arka kohta ja koska imusolmukkeesta oli kyse, turvotusta olisi saattanut tulla paljonkin. Toistaiseksi haava on ollut siisti ja toivottavasti paraneminen jatkuu yhtä jouhevasti. Patti meni patologille tutkittavaksi joten myöhemmin saamme tietää, mikä siellä oikein kasvoi.

Lämpöistä kesän alkua kaikille rexeille omistajineen!

Ikävä kyllä patologin tutkimus osoitti Arpan (Nerikomin Aragorn) patin olevan keskiärhäkkää imusolmukesyöpää eli jonkinlaista lymfoomaa. Toivottavasti kaikki syöpäsolut olisi saatu pois tai ainakin sairaus on hitaasti leviävää sorttia. Arppa on lähtenyt toipumaan niin hyvää vauhtia että joka tapauksessa sille on  nyt luvassa ihana kesä ja kissanpäiviä niin pitkään kuin mahdollista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti