perjantai 31. toukokuuta 2013

Ensimmäinen Sambaava vuosi takana - toivottavasti paljon uusia edessä!

Huomenna alkaa kesä, sitä ennen voidaan vähän katsella toukokuisia kuvia.

Samba muutti meille vuosi sitten kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Kokonainen vuosi on nyt saatu elellä kultaisen herrasmiehen kera. Ei voi muuta sanoa kuin että hienosti on koira kotiutunut ja tuonut paljon iloa mukanaan niin meille kuin Vampillekin! Hyvän koiran Pilpa meille antoi ja olemme kiitollisia, niin surullista kuin koira ystävältä "perintönä" olikin saada. Toivottavasti ollaan saatu tarjottua Samballe sellaiset "eläkepäivät" mitä Pilpa toivoi ja näitä riittäisi pitkään.

Samban terveys on varsin hyvällä mallilla, tänä vuonna ei ole ollut ontumisia eikä kompurointeja. Särkylääkettä olen antanut tänä vuonna 2 kertaa varmuuden vuoksi raskaan rasituksen takia - lumessa huskyn kanssa juoksentelun jälkeen. Päivittäin se saa tabletin tälläistä nivelvalmistetta glukosamiini-hyaluronihappo-omega3 ja henkilääkäriään Juha Kalliota Samba tapaa toivottavasti seuraavan kerran vasta ensi vuoden vaihteessa rokotusten yhteydessä. Myös Vampin juoksut olivat ja menivät ja Samba käyttäytyi herrasmiesmäisesti eikä koiria tarvinnut eristää toisistaan. Mainiota!









Myös kissojen tarhakausi on aloitettu. Terra on superinnokas ja kyllä Ritullakin jalka nousee iloisesti ja leikkisästi kun on käynyt vähän ulkoilmassa virikkeitä tutkimassa. 







2 kommenttia:

  1. Ihan varmasti Pilpa katsoo sieltä pilven reunalta ja voi olla tyytyväinen Samban elämään.

    Ja niin olemme mekin Samban kasvattajat! Parempaa eläkekotia ei olisi Samba voinut saada ja hoitopaikkaa (Eva & Ari)!

    Kiitos Teille kaikille: Hanna ja Seppo sekä Eva ja Ari

    VastaaPoista
  2. Kiitos teille Sökövinteille! Hyvät koirat tulee hyviltä kasvattajilta <3

    VastaaPoista