Tänään olen nukkunut pitkään, lenkkeillyt ja kerännyt vadelmia ja nauttinut niitä vanilijajäätelön kanssa. Eli ollut täysin rennosti kotosalla :).
Pyhäjärvellä oli oikein vaahtopäitä, reipas tuuli vilensi juuri mukavasti.
Paluumatkalla poikkesin koirien kanssa mm puistokirppiksellä ja kuuntelin irkkubändin treenejä erään paritalon kohdalla, soittelivat kaikki räppänät auki kun on niin lämmintä. Tälläisinä päivinä kaupungin laidalla asuminen on kyllä ihanaa, on kaikenmoista pientä toimintaa ja ihmisiä erilaisine taloineen ja puutarhoineen mutta ei kuitenkaan liikaa hälyä. Kesällä oma piha on todellista luksusta, vadelmat ovat nyt parhaimmillaan ja karviaisia ja luumuja on taas tulossa paljon. Kyllä tälläisinä päivinä niin ihmiset kuin lemmikitkin tässä huushollissa nauttivat pihalla pötköttelystä täysin siemauksin! Kuten Seppo joka oli kerrankin ennen minua ylhäällä (kiitos korvatulppien en herännyt) ja pötkötteli koirien kanssa filtilla pihalla kun suvaitsin nousta :).
Samba näyttää todella hyvältä! Se on saanut massaa ympärilleen ihan kivasti <3
VastaaPoistaPaino ei ole noussut kuin 600g viimeisen kuukauden mittaa mutta ei tuo tosiaan enää ihan kuivan kesän oravalta näytä :)
VastaaPoista