sunnuntai 19. elokuuta 2012

Maaseutuhäät

Viikko on mennyt toimeliaasti kun olemme iltaisin käyneet mm juhlateltanpystytystalkoissa, Seppo on viritellyt äänentoistoa ja valoja ja perjantaina meni hetki perunateatterissa kun pariskunnan oamalta maalta nostettu perunat pestiin ja kuorittiin keittokuntoon 100 henkilölle. Mutta olipahan kivat juhlat! En viitsi toisten "perhealbumikuvia" jakaa mutta tässä muutama tunnelmaotos kuitenkin.


Enimmäkseen keli oli hieno!



Seppo ohjaa autojen pysäköintiä sadekuurossa.



Lapsilla oli hauskaa pihalla!


Seppo&lahja.


Lohikäärmeitä!




Näin komeata&kaunista porukkaa opiskeli Tammelan käsi&taideteollisessa keramiikkalinjalla 90-luvulla, hauskaa että saatiin opiskelukaverikuva otettua tuolla häissä :). Bonuksena yksi sulhanen ja toista sukupolvea.


Autotalli vaan sauhusi savukoneen takia, ei tuikattu tuleen. Illemmalla elokuu näytti oikein kauneimpia puoliaan kun ulkona tarkeni mukavasti soihtujen ja tuikkujen valossa. Kiitos että saatiin tulla!

Sitten vielä muutama Jouni Salon ottama kuva, kiitos kun saan laittaa näytille :)


Hääpari ja rvan opiskelukaverit, käsityöläisille värileikit ovat oikein.



Hääpari ja ystäviä.


DJ Machine




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti