torstai 6. tammikuuta 2011

kissaongelmia


Kissaprkleet aiheutavat taasen harmaita hiuksia. Viime viikko vaikutti aika rauhalliselta mutta toissayönä heräsin neljän maissa kamalaan huutoon. Noustessani kuudelta Ritu tuli kanssani keittiöön ja joi TODELLA pitkään. Ja toisti juomisen kolmeen kertaan sinä aikana kun minä ja koira söimme aamiaisen. Heti tuli mieleen että eikö sen anneta liikkua vesikupille vai onko sillä nyt sitten poksahtamassa munuaiset tai kehittyämässä diabetes? Se ei ole niin vanha kissa että nuo olisivat todennäköisiä mutta mahdollisiahan ne aina ovat keski-ikäistyvän kissan kanssa. Frida pysyttelee takan päällä ja sen viereisessä kiipeilypuussa ja liikkuu hyvin vähän asunnossa muuten, minun nähteni vain keskikerroksessa. Sepolle sanoinkin että en ole edes nähnyt sen käyvän hiekkalaatikolla sen vertaa että tietäisin, käytttääkö se ylä- vai alakerran hiekkiksiä. Seppo myöhempään valvovana on onneksi kuulemma nähnyt että käyttäisi kumpaakin.

No tämä aamu alkoi räyhäkkäästi sillä että koira kantoi papanoita keittiöön ja pisteli niitä hyvällä ruokahallulla suuhunsa. Olohuoneessa oli siis pskat lattialla ja todennäköisesti jonkun kissan kun koiralle niin hyvin maistuivat. Ne oli tietysti väännetty sherpaan niin että pestävänä oli lattian lisäksi kankainen kuljetuskassi. Leikitin kissoja erikseen ja ruokin herkkuruoalla ja kannoin sen jälkeen Ritun yläkerran hiekkikselle jota se käyttikin. Päästäessäni muut kissat alakerrasta painui Hippu heti yläkertaan ja kaikki karvat pystyssä vanhan kissan kimppuun.

Voin sanoa että ei tunnu hyvältä, tarkoitukseni olisi katsoa noitten yhteiseloa ainakin kevääseen asti josko homma ajan mittaa rauhoittuu mutta jos homma menee siihen että Ritu ei saa tehdä asioitaan eikä käydä vesikupilla toisten kissojen (lue Hipun) läsnäollessa ei noita voi eläinsuojelullisesti pitää yhdessä. Pohjakerroksessahan meillä on noin 50 neliötä joka on helposti eristettävissä kun välissä on kunnon ovi joka on varustettu haalla mutta ongelma on että alas ei juurikaan tule luonnonvaloa, ikkunat ovat pienet ja huurrelasia eli tylsäksi kissan olo siellä pidemmän päälle käy kun ulkoilmasta ei ole tietoakaan. Tätä kirjoittaessani haistelen että jostain tulisi pissan hajua mutta en osaa hahmottaa mistä. Tuo voi olla kyllä koirankin tekosia koska se kovien pakkasten aikana on ottanut vähän takapakkia sisäsiisteydessä ja kissojen välisiin matseihin herääminen yöllä sotkee myös sen vuorokausirytmiä.

Ainoa hyvä puoli mikä kissojen yhteentotuttamisessa tällä hetkellä on mielessäni on se että kenelläkään ei näy flunssan oireita. Yhdestä meillä syntyneestä pentueesta on eräältä pennulta 2. rokotuksen viivästyessä flunssan takia saatu testeissa kiinni kissan herpesflunssavirus joten täytyy olettaa että kyseinen flunssa löytyy kotoperäisenä. Aikuiset kissani ovat olleet muuten terveitä mutta 2009 lokakuussa niillä oli 2 viikkoa yhteensä kestänyt flunssa joka kiersi kissalta toiselle olematta mitenkään erityisen raju ja ilman silmäoireita. Tämä tuli välittömästi näyttelyreissun päälle joten on mahdollista että kyseessä oli joku muukin pöpö, Ritu ei silloin asunut enää meillä. Joten olen odottanut että kun tämä tilanne varmasti aiheuttaa kissoilla stressiä että herpesflunssa puhkeaisi jollekulle oireiseksi kun sehän on virus joka piileskelee kissan elimistössä kuten ihmisten huuliherpes ja tulee esille stressin yhteydessä. Mutta kukaan ei ole pärskinyt tai muutenkaan oireillut, ei auta kuin koputtaa puuta.

- Nonnih, nyt on yksi hiekkalaatikko asennettu ihan lähelle tuota Ritun majailupaikkaa lipaston päälle niin ei koirakaan häiritse hiekkalaatikkohommia. Toivottavasti ko viritys painaa sen verran ettei kaadu lattialle jos kaksi kissaa alkaa ottamaan skabaa hiekkalaatikkohommien yhteydessä, yksi kissa sitä tuskin nurin saa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti