sunnuntai 8. elokuuta 2010

Myrskyn jälkeen

Hertalla oli päivällä niin kuuma että se yritti kylpeä vesikipossaan joten kastelin sen viileässä suihkussa. Yli 30 astetta lämmintä jo aamupäivällä pisti miettiämään onko koiran kanssa mitään järkeä tehdä mitään rasittavaa tällä kelillä. Pakkasin kuitenkin vettä mukaan ja  kävelimme lyhyen matkan rantaan. Järvellä oli todella tyyntä.





Härmälänsaari oli saanut melkoista höykytystä eilisen ukkosmyräkässä. Isojakin puita oli kaatunut, osa koska olivat sisältä mätiä ja osa kuten kuvaamani mänty, olivat vain kalliolla sellaisessa kohtaa että juuret eivät ole pitäneet.







Muutakin koiran mielestä Mielenkiintoista löytyi, onkian jättämä mätä kala ja puuhun evästään kantanut orava.



En ole päässyt Hertan kanssa samoilemaan vielä ns kunnon metsässä kun koira ei jaksa kävellä vielä niin pitkiä matkoja ja koska en omaa ajokorttia olemme tutustuneet lähinnä lähimaastoihin. Olen kyllä valtavan onnellinen näistäkin maisemista vaikkeivät ihan korpea olekaan. Ohessa pari kännykkäräpsyä tämän viikon iltakävelyiltä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti