torstai 12. elokuuta 2010

Kukkia kukkia!


Kesälomailun jälkeen otamme taas ystäväni Ilarin kanssa tavaksi torstailenkit joita olemme joitain vuosia välillä aktiivisesti joka viikko, välillä harvakseltaan harrastaneet. Eli torstaisin kunnollisempi lenkki hyvässä seurassa ja jatkossa siis Hertta Samban ja Rion sijaan matkassa. Syytäkin Hertan päästä ulkohommiin kun on päivän kiusannut kissoja ja nukkunnut keskenään aitojen takana.


Eli siis bussiin koiran kanssa ettei lenkki mene yli sen kunnon ja menoksi, kohti kukkamerta!










Hertta ei malta pysyä paikallaan vielä tässä vaiheessa lenkkiä!




Todella erikoisen värisiä ruusuja. Ruusutarhassa oli yllättävän paljon vielä kukkia kukassa.










Melkoisen goottilaisia kukkia.







Ja herkenpiä.




Sää helli siinä määrin että kävelimme pois Härmälän rantapusikoitten kautta.







Istuskelemisineen ja koiran juomataukoineen parin tunnin reissu jonka jälkeen koira painui nukkumaan tunniksi mutta tuossa se taas touhuaa, ei siis ollut liian rankkaa retkeilyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti