maanantai 28. tammikuuta 2013

Ortopedisia terveisiä

Hmm, onkohan tuo otsikko edes oikeinkirjoitettu? Noh, meillä oli siis tänään koirien rokotus ja samalla Samban puolivuotiskontrolli mitä tulee herran operoituun jalkaan lääkäri Juha Kallion toimesta. Lääkärin sanelua lainatakseni, "ranteen ja kyynärnivelen liikerajoitus on ennallaan, nivelet eivät arista ja lihaksisto on vain hieman toispuoleista. Liikuntaa voi jatkaa samaan tapaan, nivelkipuoireisiin käytetään tarvittaessa tulehduskipulääkitystä." Eli siis siihen nähden että sama epäonninen jalka on leikattu ja paikattu kolmesti, hirmuisen hienosti menee! Jalassa oleva uudisluumuodostuma saadaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä unohtaa kokonaan. Vuoden kuluttua seuraava kontrolli ja sekin näin hereillä tutkien ellei jotain sellaisia oireita ilmene joiden diagnostiikassa kuvista olisi oikeasti apua. Kun ei niillä röntgensäteillä sinänsä kuulemma mitään parantavaa vaikutusta ole ;) no niinhän se toki on.

Eli mennään ja touhutaan sekä liikutaan kuten tähänkin asti. Samba oli laihtunut 200g mutta oli Juhan mielestä vielä ihan soveliaassa lihassa. Itse toivon että se vaikka kilon verran lihoisi jos niikseen on. Madotin koirat ja kissat reilu viikko sitten joten salamatkustajia ei pitäisi olla. Vamppi puolestaan on 47 cm korkea ja painaa 11,8kg.

Hienoa että ollaan ajan mittaa opittu sopivat suhteet Samban liikuntaan. Ne ovat tällä hetkellä useimmiten kolmasti viikossa remmilenkki eli kävelyä 1-2h ja kolmasti viikossa jonkunlaista vapaata liikuntaa koiraseurassa, joko koirapuistossa tai muussa sopivassa ympäristössä. Vapaa rallaus tarkoittaa yleensä puolen tunnin remmilenkkiä ja 30-45 min vapaata juoksentelua siihen. Jos menee tuon yli tai seuralaisissa on liikaa virtaa, laitan Samban valjaisiin ja se siirtyy katselijaksi. Yleensä kerta viikossa on huilipäivä eli ei pissalenkkejä tai omassa pihassa leikkimistä kummenpaa Samballe, Vampilla saattaa kyllä olla jotain omaa "biletystään" silloin vähän raisummassa seurassa tai radalla. Joskus jos liikutaan enemmän niin sitten suhteessa vähän lyhyempiä remmilenkkejä pari peräkkäin. Eli ei mitään maratoonijuoksutuksia mutta ei ihan pelkkää korttelin ympäri kävelyäkään.

Mutta sellaista, hyvä mieli tuli toki siitäkin että lääkäri antoi ymmärtää että Samban elämänlaatu on hyvä ja kodinvaihto sujunut oikein hyvin. Hyvin mukava, ystävällinen ja asiantunteva lääkäri mielestäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti