Paistoin tänään kurpitsan niin että pistin sen pitkittäin neljään osaan, putsasin siemenet pois ja halkaisin vielä eli 8 osaan ja paistoin 200 asteessa puoli tuntia. Paahdettu kurpitsa oli todella herkullista ja makeaa paistetun savustofun kanssa. Mutta kurpitsaa jäi jäljelle puolet ja epäilin että se ei ehkä nettoa mikrossa lämmittämisestä.
Minulla on entuudestaan lämmin suhde parsakaalin varteen koska löysin (muistaakseni myös Voimasta) aikanaan loistavan tähderuokareseptin johon tulee pätkä kurkkua tai kesäkurpitsaa, parsakaalin varsi, keitettyä ohraa ja runsaasti rusinoita ja kanelia. Tomaattiakin tuohon olen laittanut. On siis kylmä salaatti. Joten alkuperäistä marokkolaista tähdesalaattia soveltan tein tälläisen version:
3 dl lisäkeohraa keitetään kypsäksi luomukasvisliemikuution kanssa (makuuni olisi puolikaskin riittänyt)
2 sipulia siivuiksi
puolikas valmiiksi paistettu kurpitsa
1 pieni parsakaali tai ison parsakaalin varsi
kourallinen rusinoita/valkosipulia (nämä voi jättää pois jos ei huvita)
Parsakaali paloitellaan pieneksi ja laitetaan kulhoon jonka pohjalla vettä, höyrystetään noin 4 minuuttia mikrossa. Tai vaihtoehtoisesti kypsästä parsakaalista jämäksi jäänyt varsi josta 2 cm kovaa päätä pois. Reilusti oliiviöljyä (tällä kertaa talossa oli vain rypsi-oliiviöljyä) pannuun ja sipulit paistumaan. Valuta vesi pois parsakaalista. Parsakaali pannuun ja 2 tl kanelia perään, samoin rusinat. Kanelia voi laittaa enemmänkin jos tietää pitävänsä siitä paistettuna, herkullista on. Chiliä oman maun mukaan. Kun ainekset ovat ottaneet väriä, kypsä kurpitsa sekoitetaan joukkoon. Annetaan olla hetki jälkilämmöllä. Sekoitetaan koko höystö kypsään ohraan ja lisätään vielä oliiviöljyä päälle. Namskis, oli tosi hyvää lämpimänä lisäkkeenäkin mutta kanelin maku tulee kauniimmin esiin kylmänä. Ja tässä on niin kivasti väriä että kotimaisen muuten mainionmakuisen lsiäkeohran "harmaus" ei ankeuta.
Veikkaisin että tämä väri- ja vitamiinipommi maistuu ainakin mustapapujen tai kidneypapujen kanssa ja jos sipuli ja parsakaali ovat saaneet kivaa paistoväriä niin miksei jonkun grillilihankin kanssa pubiruokatyyliin? Lusikallinen turkkilaista jogurttia kylkeen jos vaikuttaa liian kevyeltä ;).
Muuten sunnuntai on mennyt lenkillä ja köllöttäessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti