lauantai 24. maaliskuuta 2012

Keskustassa taas

Meillä alkoi tämänpäiväinen retki vähän nihkeästi kun tihkui vettä ja Vamppi oli sitä mieltä että "En kävele!" taisi pari ohikulkijaa vilkaista pahalla silmällä kun hinasin vastahankaista pentua valjaissa että ehtisimme bussiin. Matka meni hyvin mutta keskustassa oli vastassa aika jänniä juttuja, Sokosta vastapäätä oli ilmeisesti romanialainen (?) humppapumppu oikein äänekkäästi musisoimassa, mm rumpu, läskibasso ja hanuri raikasi. Lisäksi oli Sokoksen 3+1 päivät tms myyntihulijaa ja sellaiset ilmalla täyteen puhalletut pitkät vaaleanpunaiset "ilmapallomiehet" heiluivat tuulessa. Aikamoinen vilinä ja virikepaljous. Eräs lapsukainen kommentoikin ääneen että "Toi koira taitaa olla kipeä kun se noin tärisee." ;) no ei sentään. Menimme matkan koiran vauhtia eli pitkiä toveja paikallaan seisten, vähän niin kuin olisi kissaa taluttanut. Eipä tuo mitään. Satamakadulla alkoi liikkuminen jo sujua. Hämeenpuistossa siskon luona ei jännittänyt yhtään vaikka taloudessa on myös 4 aikuista koiraa. Kuvia luvassa roppakaupalla.


Väsyneet veijarit koirakahvilassa. 




Piri sylissä kahvilassa. 


Ziggy-ibiza.


Tero, Ziggy, Numa.


"Ei ole vanhaksi tulemista, mä näen kahtena!"



Esa ei arvosta pentuja. 





Virallinen valvoja, ettei pienet mustat tee mitään tuhmaa.








Kiitos Jenni, hyvät hulinat oli ja nyt on sopivan väsynyt pentu. Vielä kun se jaksaisi pienen lenkin Maikin kanssa tehdä, kuudelta ollaan menossa.

Tässä vielä Evan video eiliseltä visiitiltämme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti