keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Hienot maisemat - huono kamera

Tänään reippailimme Hertan kanssa keskustasta Pyynikin kulttuurimaisemiin ja sieltä Pispalaan. Reissun tarkoitus oli juhlistaa aurinkoista keliä hienoilla maisemilla sekä nouta vappuaatoksi Vastavirralta ennakkoliput Dave Lindholmin keikalle + nähdä Tinttiä. Maisemat olivat kerrassaan mageat ja harmittaa etten ottanut kameraa mukaan, tuossa kännykamerassa jo väritkin vääristyvät.


Tein pienen harha-arvion ja koukkasimme vähän Tahmelaan päin.


Ja vastassa oli Pispalan portaat, vähän kardiojumppaa kun näitä kiivettiin ylöspäin! Kuva on otettu puolesta välistä alaspäin. 



Pispala on hassu sekoitus ökyomakotitaloja ja sievää vanhaa puurakentamista. 

Liput tuli lunastettua ja koska Vastavirran yläterassi oli Keski-Eurooppalaisen koiraystävällinen, nautimme hikisen kiipeämisen kunniaksi juomat, minä siiderin ja Hertta sai oman vesikupin. On tuon otuksen kanssa kyllä ilo kulkea bussilla kun on niin rauhallisesti ja nätisti, myös jonkun vieraan istuessa viereen. Samoin vastaantulevat koirat otetaan aina fiksusti ja hiljaa vastaan vaikka olisivat millaisia suunsoittajia. Hertta täyttää huomenna vuoden ja täytyy sanoa että hyvä ja täyspäinen koira ollaan saatu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti