maanantai 25. maaliskuuta 2013

Loma-asentoja ja asiaa kissaflunssista


Mukavaa maanantaita!





Laitetaanpa muuten tähän kissakuvien yhteyteen vähän kommenttia, minkä takia en nykyisin ota meille kotihoitoon mielelläni niin omia kasvattejani kuin muitakaan kissoja. Meillähän on siis taloudessa kissat saaneet muutama vuosi sitten kissojen herpes-flunssavirustartunnan. Tämä tapahtui aktiivikasvatuksen päätyttyä mutta ollessani edelleen näyttelyitä sun muita juttuja harrasteleva. Eli ihan testeillä testattiin yksi meillä syntynyt kissanpentu rokotusten yhteydessä iskeneen flunssan ja silmätulehduksen takia ja tämä virus paljastui. Tämähän on rokotusohjelmassa mukana oleva pöpö ja rokotetut aikuiset kissat eivät yleensä sairastu ainakaan voimakkailla oireilla. Meilläkin oireet ovat olleet  tirskahtelevaa pärskimistä pari kertaa vuodessa pari päivää peräkkäin, ei sen rajumpaa. Mutta vanhoille ja nuorille kissoille tuo voi olla jopa tappava, ainakin kovasti yleiskuntoa verottava sairaus joka toimii samalla lailla kuin vaikka ihmisten huuliherpes, eli siihen sairastunut oireilee aina uudestaan kun elimistö on jostain muusta syystä stressaantunut tai sairas. Ja kissa jolla on taipumus saada voimakkaammat oireet voi kärsiä koko ikänsä ajoittaisesta, lääkehoitoa vaativasta silmätulehduksesta ja räkäisistä hengitystieoireista.

Tässä vähän lisätietoa asiasta




Flunssia on siellä missä kissojakin joten täysin näiltä ei voi tietenkään välttyä. Kaikki eivät kuitenkaan ole niin onnekkaita kuin me että omat kissat pääsisivät minimaalisin oirein joten tästä syystä olen melkolailla lopettanut näyttelyissä käymisen ja kissakyläilijöiden majoittamisen. Omalla vastuullaan suljettujen ovien takana voi edelleen joku kissavieras käydä jos yöpaikkaa tarvitsee mutta en suositelemalla suosittele, varsinkaan pidempiaikaiseen hoitoon tulemista. Kissathan yleensä vähän stressaavat paikan vaihtoa reviirieläiminä ja meidän kissamme eivät erityisesti perusta vieraista kissoista joten niille ainakin kyläiliät aiheuttavat stressiä joten flunssaviruksen erittyminen on aika takuuvarmaa juuri silloin. Jos kylään tulevilla kissolla puolestaan on "tarjolla" jotain muuta flunssakantaa kuten calicia tai vatsapöpöjä tms ovat omat kissani tuossa tilanteessa erityisen herkkiä saamaan "tuliaisia". Ylimääräisten kärsimysten aiheuttaminen on jo eläinsuojelulaissa kiellettyä joten hyödyt ja haitat täytyy tarkoin harkita. Viruksiin ei pure antibiootit joten ovat siinä mielessä vähän kinkkisiä hoidettavia. 

Jotkut kissat erittävät herpesvirusta koko ajan lopun ikäänsä, toiset vain oireellisinä jaksoina jotka tulevat vasta pari päivää stressitilanteen jälkeen. Kunnes saadaan enemmän ja tarkempaa tietoa näitten kissaflunssien tartuntatavoista, me pysyttelemme siis kotikissoina :)   



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti