maanantai 31. joulukuuta 2012

Onnellista Uutta Vuotta 2013

Meillä iltaa on vietetty leppoisasti kotona keskenämme. Kukaan ei jaksa jännäillä onneksi ilotulitteitakaan. Jännitystä järjesti ainoastaan Samba eilen saamalla rabdomyolyysin eli punavirtsaisuutta liiallisen liikunnan jälkeen. Onneksi ei ollut sen vakavammasta asiasta kyse kuin ylirasituksen jälkimainingeista, koiran oma järki kun ei osannut kertoa että 1,5 tunnin riekkuminen koirakavereiden kanssa sohjolumessa ei kannata ja minullakin vähän ajantaju petti vinttikoirien iloista kirittelyä katsellessa. Mutta tulihan tuettua taas eläinlääkäriä ja tsekattua veriarvot, eturauhanen ja pissanäyte. Vampilla nuoremmakseen ei ollut mitään  oireita eikä Samban jalkakaan kiukustunut hetkellisestä liikaurheilusta.


Kissoja ei paljon nakkaa paukuttelut!





Kun nämä uudenvuoden einekset on selätetty on aika aloittaa tervehenkiset ruoanlaitot!


Onni on välillä soijanakkeja omassa takassa valmistettuna. Seppo puolestaan tykkäsi irtotavarana myytävistä chilinakeista.

Hirmuisen onnellista ja mukavaa uutta vuotta kaikille!



2 kommenttia: