tiistai 24. heinäkuuta 2012

Koppi kii!

Minun piti hoitaa tänään yksi tulevan viikonlopun polttareihin liittyvä pikkujuttu joten Vamppi pääsi Jennin ja Esan hoiviin siksi aikaa kerran oltiin samaa matkaa reeneihin menossa muutenkin. Likka lähti niin iloisena Jennin mukaan vaikkei hänellä ollut koiraakaan silloin kaverina vastassa että huomasi kaivata minua vasta vähän aikaa heillä Pirin kanssa peuhattuaan. Hyvä niin!


Vamppi tässä testailee lainaan saamiaan isompia valjaita, kiitos Jenni!


Kaupissa vastaan tuli mukava yllätys, Lotta neitien siskon Karman kanssa!



Vamppi osasi oikein nätisti rauhoittua Epun kanssa paijailemaan mutta eihäns siitä kuvaa toki saa..


Karma sen sijaan pussailee varauksetta..



Piri radalla ja Vamppi katsoo innokkaana perään.


Vamppi lähti tänään ensimmäistä kertaa niin että laitoin myös kopin takaoven kiinni, eihän se ollut millänsäkään kun oli niin keskittynyt "pupuun". Muutenkin meni vähän kaarreharjoittelun merkeissä. Bussia odottelimme vaihteeksi Aleksanterin kirkon kohdalla kiitos kyydin ja saimme lapsisiedätystä kiitos English Playschoolin lasten. Kysyivät kiltisti lupaa saako puppuyä silitellä, no tokkiinsa. Varsinkin kun V oli aika rauhallinen jo tuossa vaiheessa.. ja vielä piti pieni lenkki jaksaa Sambankin kanssa. Huomenna parempi lenkki herrakoirallekin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti