tiistai 9. marraskuuta 2010

Myrskyä odotellessa

Lumi on jo maassa, ihanaa. Toivottavasti keli alkaisikin pysyä pienen pakkasen puolella! Ulkona tuulee vinhasti ja lumimyrskyä on lupailtu mutta sisällä takan lämmössä on mukavaa.


Kuten kuvasta näkyy, Hertta ja Terra ovat mahtuneet syliini samanaikaisesti sunnuntaista asti :). Koira osaa olla ihan nätisti ja rauhallisesti siinä kissan kanssa mutta välillä menee töhöttämisen puolelle.





Ja kissaa pitää nuolla.. onneksi Terra kestää sen kehräten.

Mitäpä muuta? Koira on nyt ollut ilman sanomalehtipapereita lattialla toista viikkoa, tätä ennen pidin viellä yöllä ja työpäivän aikana luvallista pissapaikkaa tyrkyllä. Hertta on käytännössä sisäsiisti, joskus aamulla on päässyt pissat sisälle kun se on jo haukahdellut nousemisen kestäessä mutta hienosti menee. Kulmahampaat sillä eivät ota tippuakseen itsestään joten tällä viikolla on varattuna Oivaan aika Unnalle, hän saa nyppäistä ne pois rauhoituksessa. Eli Hertalla on eka "humautus" rauhoituksen merkeissä edessä. 


Viime lauantain K-teampäivien käyttötavaramessuilta mukaan tarttui ihmisten tuotteiden lisäksi kissanlelu, koiranmakupaloja ja oheinen kiva "joulukortti" jossa teksti on painettu naudantaljalle. Hertta suosittelee koiraperheen joulukortiksi lämpimästi!

Tässä on Hipusta vielä noin viikon vanha kuva, kyllä maisema on tuosta linnunvahtailusta kovasti sievistynyt lumen myötä sekä Terran ja Hertan hömppä kaverikuva.




Me jatkamme takan lämmitystä!




2 kommenttia:

  1. Hihii, voi Herttis sentään. :D
    Terrassakin siis asuu pieni pehmo.

    VastaaPoista
  2. Joo kyllä nuo pehmoilevat yhdessä nykyisin joka päivä <3

    VastaaPoista