sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Tampere Pride

Minun (kuten varmaan melkein kaikkien?) kaveripiiriin kuuluu myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvaa väkeä joten lähdin oikein mielelläni Tampereen Pride-kulkueeseen mukaan. Tapahtumassa oli hyvä ilmapiiri ja tasa-arvo näissä rakkausasioissa on ihmisoikeuskysymys jota ei voi ohittaa. Mediassa negatiivisia mielipiteitään laukovat saavat niin paljon tilaa että positiivisessa hengessä tavallisia ihmisiä lähelle menevät tapahtumat ovat edelleen tärkeitä.

Parin kaverini lisäksi mukaan kulkueeseeni lähti aktivistikoira Hertta. Hertan lisäksi bongasin kulkueesta ainakin ranskanbulldogin, italianvinttikoiran, whippetin ja 2 venäjänvinttikoiraa joten Hertta ei suinkaan ollut ainoa karvakorva joka oli huolittu mukaan :).



Poliisisaattueessa kuljettiin koska kulkue vaikutti liikenteeseen. Ihan turvalliselta tuntui :)





Ylpeät tamperelaiset!







Hertta oli varustautunut tapahtumaan asianmukaisesti.



Kavereita oli joka puolella ja hauskaa oli!







Lämpimän ilman takia kävin Hannun kanssa uittamassa Hertan Eteläpuistossa jonka jälkeen poikkesimme yhdelle siiderille Palomarin terassille koska Seppo soitti siellä levyjä ja paikka oli niin koiraystävällinen että tiskin takaa löytyi heti koiralle vesikuppi talon puolesta, oma kippokin meillä toki oli mukana. Iltapäivällä aktivistikoira jäi kotiin huilaamaan. 


Me puolestamme suuntasimme kipinkapin Yo-talolle Tampereen Setan järjestämään kirjakahvila-tilaisuuteen jossa haastateltiin "Saako olla totta?" kirjan yhtä toimittajaa Olli Stålströmiä joka on pitkän linjan queer-aktivisti. 


Tälläistä kirjaa on varmasti kaivattu


-Aamulehden mukaan poliisit arvioivat kulkueen osallistujamääräksi noin 500 henkilöä :) hienoa, Tampere, olen entistä ylpeämpi!-

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Välillä hyödyllisiä

Tänään taidettiin saada jopa aikaan jotain ihan konkreettisen hyödyllistä, ainakin muutaman tunnin remontin seassa heilumisella on sellainen psykologinen vaikutus että ihan kuin muka jotain olisi tehnytkin ;). Poikkesimme ensin samaan suuntaan mennessämme moikkaamaan vanhaa lenkkikaveriani Samba-whippettiä omistajineen. Oli mukavaa ja koirat viihtyivät hyvin keskenään niin sisällä, pihalla kuin lenkilläkin. Kuvat otti omalla pokkarillaan Seppo.








Sambakin taisi vähän väsähtää.



Sitten parit pihakeinukuvat illemmalta. Kävimme tosiaan hieman avustamassa kaveripariskuntaa remonttihommissa, keittiön purkaminen kyseessä. Sitten vähän grillausta ja maaseudun rauhassa lekottelua, mukavaa!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Metsitymme

Mustikkaa on, juolukka on melkein kypsää, lakat ihan raakoja.










maanantai 11. heinäkuuta 2011

Hertta Gothnickillä

Tampereella järjestettiin tänä vuonna 11. kerran mukavan pieni ja lämminhenkinen goottimusiikin Lumous-festivaali. Sunnuntain leppoisaan picknickiin pääsivät myös koirat mukaan ja Hertan lisäksi paikalla oli 2 whippettiä, normipinseri, chihu sekä pari muuta joten ihan "koirapuistoiluksi" meinasi välillä mennä. Hertta oli taas kaikkia kohtaan 100% ystävällinen ja puuhakas ja keräsi sillä paljon huomiota. Lisää harjoitusta ihmisjoukoissa oleilusta kuitenkin tarvitaan, sen verran vähän neiti malttoi rauhoittua pötköttämään. Meidän täytyy taas aktivoitua tulemaa ihmisten ilmoille Härmälästä ;) kesähelteillä ei ole kaupunki oikein houkutellut.









perjantai 8. heinäkuuta 2011

Hertan loma alkoi

Lomailemme nyt vajaan pari viikkoa ja Hertta aloitti eilen lomailun tietysti käymällä Maikin luona leikkikylässä :)







lauantai 2. heinäkuuta 2011

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Aktivistikoiralla on asiaa!


"Hei kaverit! Olisi asiaa!"


"Avataan turhat portit sieltä korvien välistä ja ollaan kaikki tasa-arvoisia ja onnellisia! 
Tampere Pride-kulttuuritapahtuma on 21. - 24.7. ja minäkin taidan lähteä mukaan tsemppaamaan mukavia ystäviä lauantain marssille. Lähtekää tekin!"