sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Rion jouluvisiitti


Lähdin sunnuntaina Hertan kera Evan ja Arin kanssa moikkaamaan Pilpaa ja Rio-whippettiä. Meillä meni mukavasti melkein kolme tuntia. Minua etukäteen vähän jännitti että jaksaako Rio Herttaa. Rio sairastaa eturauhassyöpää joka on levinnyt ympäriinsä koiran luustoon. Koiraherra oli kuitenkin mielissään neitikoiran seurasta ja ne leikkivät kovasti keskenään. Hertta osasi käyttäytyä nätisti myös Sulo ja Onni-kissojen kanssa. Kävimme myös pienellä kävelyllä mutta keli oli niin kylmä että sisäleikeissä oli ihan tarpeeksi hupia.


Rion turkki on ohentunut ja mielestäni myös harmaantunut mutta herrasmiehen tavat ovat edelleen tallessa. Oikein herkkujen täyteistä joulua pojalle ja Pilpalle voimia tulevaan. Onneksi hoitava lääkäri on niin fiksu että Rio tullaan ajallaan saattelemaan unille omassa kodissaan. Monta mukavaa lenkkiä on minunkin tullut tehtyä tuon koiran kanssa, haikeaksi vetää.  

2 kommenttia:

  1. Haliterveiset Riolle ja mukavaa joulua.

    Oli mukava tutustua fiksuun koiraherraan niinä muutamana kertana kun käytiin lenkillä. Rio sai Jannenkin pitämään itsestään, vaikka Janne ei varsinaisesti koirulaisista yleensä välitäkään.

    VastaaPoista
  2. Rio on sellainen herrasmies että koiramainen perushössöttäjyys on siitä kaukana :) aivan ihana koira!

    VastaaPoista